Etsikkoaika?

 

Sisällys

Osa 1  -  Etsikkoaika

Osa 2 -  Kuin kanaemo siipiensä alle...

Osa 3  - On hetki, on aika!

__________________________________

 

Osa 1

Mikä sellainen on? Vai onko sitä, ja mitä se tarkoittaa? 

Kyllä, Jumalan maailmasta katsoen ihmisille - ja myös kansoille  - on tarjolla erityisiä aikoja, jolloin on helpompaa ja mahdollista löytää Jumalan asiat: - usko, syntien anteeksiantamus, ikuisen elämän toivo Jeesuksen Kristuksen kautta. Hän kantoi syntimme, hankki sovituksen ja otollisuuden Jumalan edessä, kun uskomme Häneen.

Jo Vanhan Testamentin profeetta lausuu: "Etsikää Herraa silloin kuin hänet löytää voidaan, huutakaa Häntä avuksi kun hän läsnä on."  (Jes 55:6)  Sitten...  Herramme Jeesus puhui monia asioita, mm. näin:
”Jerusalem Jerusalem, sinä joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi. Mutta minä sanon teille; te ette näe minua ennenkuin se aika tulee, jolloin te sanotte: ”Siunattu olkoon hän joka tulee Herran nimeen.” ( Luuk 13:34-35)

” Ja kun hän (Jeesus) tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä. Ja sanoi: Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä mitä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta. Ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet - ETSIKKOAIKAASI tuntenut.” (Luuk 19:41-44)

Miten kävi?  He paaduttivat sydämensä, ja kadottivat etsikkoaikansa. Noin 40 vuotta em:n Jeesuksen puheen perästä roomalaiset hyökkäsivät, Tituksen johdolla. Jerusalem hävitettiin, kivi kiveltä.

------------------------------------------

Osa 2  - kuin kanaemo siipiensä alle...

 

 

Jeesus puhui (ennustuksessaan Jerusalemin tulevasta tuhosta) – näin: ”...kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet..”    Luuk 13:34


Kerran sattui, että maatalon pihassa syttyi tulipalo. Pihapiirin rakennukset muodostivat suljetun sisäpihan, ja koska ruoho oli rutikuivaa, palo eteni nopeasti. Tuulen puuskat rakennusten välistä kiihdyttivät liekkejä. Piha-alueella tepasteli tavan mukaan kanoja. Oli myös pieniä keltaisia tipuja. Kun tuli eteni, savu täytti ilman,  kanat joutuivat paniikkiin. Kissat ja koirat olivat jo aikaa sitten loikkineet pakosalle, mutta kanat kaakattivat kuin järjettömät. Pienet tiput säntäilivät ristiin, rastiin ja piipersivät hätääntyneinä. Kun niiden emokana kuuli poikastensa äänen, se kutsui niitä, ja tutun äänen kuullessaan ne juoksivat suoraan emonsa luokse. Tämä levitti siipensä ja sinne poikaset vavisten takertuivat.

Tuli saavutti kuitenkin jokaisen paikan. Kanaemo ei osannut valita mitään suuntaa, mihin lähteä; kaikkialla oli vain korventavaa kuumuutta ja savua. Tuli tarttui tietenkin kanaemon höyheniin, savu tainnutti sen, se tukehtui ja kuoli. Kytemään se siihen jäi.

Lopuksi väki sai palon hallintaan. Kun muutamia kyteviä pesäkkeitä tutkittiin, joku potkaisi mustaa savuavaa möykkyä. Mikä se oli? Se alta lähti viipottamaan joukko keltaisia tipuja. Ne piipittivät kimeällä äänellä, juosten sinne tänne sekopäisinä. Eläviä pieniä tipuja? Tulipalon perästä, savun keskeltä? Kuinka se oli mahdollista. Musta möykky oli niiden emokana. Se oli varmasti kuollut, ei elon merkkiäkään... Mutta sen poikaset olivat säästyneet emon siipien alla, suojassa. Emo oli antanut henkensä poikastensa edestä. Vaaran uhatessa sen puolustusvaisto oli herännyt.

On tilanteita, että joku antaa henkensä alttiiksi toisten edestä. Näin tapahtuu, jos on rakkautta, välittämistä, empaattisuutta, jaloutta, rohkeutta. Auttaja itse voi menehtyä. Mutta rakkaus ei kuitenkaan sitä laskelmoi. Kanaemolla oli toki eläinkunnan vaistoa, mutta myös sitä välittämistä, jota eläinkunnan taholla nähdään. Poikasia suojellaan, puolustetaan. Jopa oman hengen menetyksen uhalla.

Näin teki myös Jeesus. Hän otti puolustajan tehtävän. Hän antoi itsensä uhriksi. Hän levitti kätensä, antoi roomalaisten naulojen lävistää ne. Hän otti kantaakseen syntisille kuuluvan  - kuolemantuomion. Nyt Hän kutsuu, suojaansa. Ikuiseen turvaan.

Tätä Herramme Jeesus tarkoitti. Hän olisi tahtonut (ja aina tahtoo) puolustaa ihmisiä pahan uhatessa. Mutta enimmäkseen Hänet torjutaan, Häntä ei noteerata, ei kelpuuteta. Ihminen viestittää, että pärjää kyllä omillaan! Valinta on vapaa. Mutta onnelliset ne, jotka eivät halveksi Jeesuksen puolustusta, Jumalan suojaa ja turvaa. Viisautta on ymmärtää omien voimien rajallisuus, vahvimpienkin valtiaiden katoavaisuus. Viisautta on, että antaa sielunsa ja elämänsä Parhaimpaan turvaan.

*******************************************

Osa 3  -  On hetki, aika!

23.7.2013 sanoja

Ps 90:12, ja Saarn 9:11-12, mukaan.

 

On aika unohtaa, vanha maa,

kun kohtaloaan kukaan ei voi vakuuttaa.

Myrskyn raivotessa hukkuu laiva mahtavinkin

saati pieni paattikin!

 

On viisasta pysähtyä, ajoissa!

Maailman myrskytuulet eivät pysy ihmisten rajoissa!

Toinen selviää, toinen hukkuu.

Viisas herää, tyhmä nukkuu.

 

Monta tärkeää on kaikilla meillä

mutta tärkeintä elämän teillä

on todeta tämä:

-   kaikki loppuu kerran,

täällä kukin on vain hetken verran!

 

On aika asiat valmistaa,

kahleet kirvoittaa,

että siivin vapain lentää saa

kun kutsuu Uusi Maa!

 

Jos on nimi Herramme Elämän Kirjassa,

-  taivaassa -

silloin ei pelkoa tuonelan virrassa.

 

Tärkeistä tärkeintä on muistaa,

ettei tule sielua suistaa

ikuiseen pimeyteen, vaivaan,

kun vielä on armon aika,

avoinna ovi Taivaan!