"Kuin kanaemo siipiensä alle..."

 

Herramme Jeesus puhui (ennustuksessaan Jerusalemin tulevasta tuhosta) – näin: ”...kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet..”    Luuk 13:34


       Kerran sattui, että maatalon pihassa syttyi tulipalo. Pihapiirin rakennukset muodostivat suljetun sisäpihan, ja koska ruoho oli rutikuivaa, palo eteni nopeasti. Tuulen puuskat rakennusten välistä kiihdyttivät liekkejä. Piha-alueella tepasteli tavan mukaan kanoja. Oli myös pieniä keltaisia tipuja. Kun tuli eteni, savu täytti ilman,  kanat joutuivat paniikkiin. Kissat ja koirat olivat jo aikaa sitten loikkineet pakosalle, mutta kanat kaakattivat kuin järjettömät. Pienet tiput säntäilivät ristiin, rastiin ja piipersivät hätääntyneinä. Kun niiden emokana kuuli poikastensa äänen, se kutsui niitä, ja tutun äänen kuullessaan ne juoksivat suoraan emonsa luokse. Tämä levitti siipensä ja sinne poikaset vavisten takertuivat.

      Tuli saavutti kuitenkin jokaisen paikan. Kanaemo ei osannut valita mitään suuntaa, mihin lähteä; kaikkialla oli vain korventavaa kuumuutta ja savua. Tuli tarttui tietenkin kanaemon höyheniin, savu tainnutti sen, se tukehtui ja kuoli. Kytemään se siihen jäi.

      Lopuksi väki sai palon hallintaan. Kun muutamia kyteviä pesäkkeitä tutkittiin, joku potkaisi mustaa savuavaa möykkyä. Mikä se oli? Sen alta lähti viipottamaan joukko keltaisia tipuja. Ne piipittivät kimeällä äänellä, juosten sinne tänne sekopäisinä. Eläviä pieniä tipuja? Tulipalon perästä, savun keskeltä? Kuinka se oli mahdollista. Musta möykky oli niiden emokana. Se oli varmasti kuollut, ei elon merkkiäkään... Mutta sen poikaset olivat säästyneet emon siipien alla, suojassa. Emo oli antanut henkensä poikastensa edestä. Vaaran uhatessa sen puolustusvaisto oli herännyt.

      On tilanteita, että joku antaa henkensä alttiiksi toisten edestä. Näin tapahtuu, jos on rakkautta, välittämistä, empaattisuutta, jaloutta, rohkeutta. Auttaja itse voi menehtyä. Mutta rakkaus ei kuitenkaan sitä laskelmoi. Kanaemolla oli toki eläinkunnan vaistoa, mutta myös sitä välittämistä, jota eläinkunnan taholla nähdään. Poikasia suojellaan, puolustetaan. Jopa oman hengen menetyksen uhalla.

     Näin teki myös Jeesus. Hän otti puolustajan tehtävän. Hän antoi itsensä uhriksi. Hän levitti kätensä, antoi roomalaisten naulojen lävistää ne. Hän otti kantaakseen syntisille kuuluvan  - kuolemantuomion. Nyt Hän kutsuu, suojaansa. Ikuiseen turvaan.

      Tätä Herramme Jeesus tarkoitti. Hän olisi tahtonut (ja aina tahtoo) puolustaa ihmisiä pahan uhatessa. Mutta enimmäkseen Hänet torjutaan, Häntä ei noteerata, ei kelpuuteta. Ihminen viestittää, että pärjää kyllä omillaan! Valinta on vapaa. Mutta onnelliset ne, jotka eivät halveksi Jeesuksen puolustusta, Jumalan suojaa ja turvaa. Viisautta on ymmärtää omien voimien rajallisuus, vahvimpienkin valtiaiden katoavaisuus. Viisautta on, että antaa sielunsa ja elämänsä Parhaimpaan turvaan.

*******************************************