Kesä tuottaa aina monia mieltä liikuttavia näkymiä!

Tänään kävelin postilaatikolla, ja kuului männyn oksien seasta innokasta sirkutusta. Kohta sieltä pyrähti nurmikolle jokin? Pikkuruinen linnunpoikanen. Selvästi kirjosiepon väritys. Rassukka oli varmaan juuri aloittanut oman elämänsä, vieroitettu vanhemmistaan!  Se tepasteli nurmikolla pahasta maailmasta mitään ymmärtämättä! Luulin että sillä on jokin vamma? Ei se pakoon pötkinyt, katseli vain mustilla nappisilmillään. Päälaella oli vielä vauva-untuvia!  Asetin mainoslehden nurmikolle, jospa se oli haavoittanut siipensä?  Lintuvauva tepasteli sen päälle. Kannoin sen varovasti lähelle sitä pesäpönttöä jossa "kotipesä" oli ollut. Siellä isä- ja äitilintu ahersivat. Oliko vielä ruokittavia suita; kaikki eivät lentäneet vielä pesästä?  

 

Annas olla, vauvalintu olikin jo hyvin lentokykyinen!  Se lehahti mainospaperin päältä iloisesti kohden sireenipusikkoa! Pesäpöntön piirissä näkyy edelleen liikettä. Kirjosieppovanhemmat näkyvät heittelevän pesään muonaa!

Liikuttava linnnunpoikanen? 

Kun elämässä ja yhteiskunnassa on heikkoja ja maahan pudonneita lähimmäisiä, niin mitä me edustamme? Jos kissa olisi ollut maisemissa, on oletettavaa, että se olisi petoeläimen malliin koettanut saada tuon lentotaitoaan kokeilevan pikkusirkuttajan saaliikseen? 

 

Sitä ajattelin. Olemmeko petomaisia, julmia  - vai oikeita lähimmäisiä, joilla inhimillinen ajatus ja asenne?

Hyvää Juhannusta kaikille!

 

Minut löytää usein Puheenvuoro-blogien listoilla...

http://mlhie2.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/mlhie2