LeivänMuruja

 

Herramme Jeesus sanoi tärkeän asian. Matteus 4:4 "Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta."
Tällä sivulla Sanan Leivän Muruja. Käytän raamatunkäännöksiä v.1933 (VT) ja 1938 (UT).

_________________________________________________________

Sisällys:

1. Pelastus vai tuho?

2. Sitkeä usko

3. Jumala muistaa

4. Rikas etsii onnea

5. Taivas itkee?

6. Valo loistaa pimeään

7. Viimeisen tunnin työmiehet

 

**************************************************************

Osa 1 ( 16.11.2007)   Apt 27. luku

 PELASTUS VAI  TUHO?

 Adrianmerellä raivosi syysmyrsky. Purjehduskausi oli päättynyt, talvi teki tuloaan.  Oltiin Kreetan saaren tuntumassa. Kukaan järkevä merenkävijä ei olisi uhmannut luontoa, ja yrittänyt päästä eteenpän.... mutta kautta maailman sivu on aina näkynyt absurdia uhmakkuutta, jossa taas näkyy ihmismielen surullinen ylpeys. Kyseisessä laivapaatissa oli matkustajana apostoli Paavali. Yhteensä matkustajia oli 276 henkeä. Paavali oli matkalla "keisarin eteen", sillä häntä oli kohdeltu laittomasti ja ala-arvoisesti Jerusalemissa. Häntä oli ryhdytty perättömästi ja mielivaltaisesti syyttämään, ja Rooman valtakunnnan kansalaisena hän oli vedonnut Keisariin, oikeutta saadakseen. Hän oli varoittanut laivamatkan vaarallisuudesta näin: (Apostolien teot 27.luku)  " Miehet, minä näen että purjehtiminen käy vaivalloiseksi ja vaaralliseksi ei ainoastaan lastille vaan laivalle ja myös meidän hengellemme."

      Häntä ei kuunneltu, ei uskottu. Sitten alkoi puhaltaa ns. koillismyrsky, talvimyrsky. Alkoi hallitsematon tilanne. Laiva joutui tuuliajolle. Siitä seurasivat tapahtumat, joissa kaikilta katosi lopuksi kaikki pelastumisen toivo. Ei edes ruoka maistunut. Sitten kuunneltiin, Paavalia.
    "Miehet, teidän olisi pitänyt noudattaa minun neuvoani eikä lähteä Kreetasta, siten olisitte säästyneet tästä vaivasta ja vahingosta. Mutta nyt minä kehotan teitä olemaan rohkealla mielellä, sillä ei yksikään teistä huku, ainoastaan laiva hukkuu. Sillä tänä yönä seisoi minun tykönäni sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen, ja jota minä myös palvelen, ja sanoi:  - Älä pelkää Paavali, keisarin eteen sinun pitää menemän; ja katso Jumala on lahjoittanut sinulle kaikki jotka sinun kanssasi purjehtivat. Olkaa sentähden rohkealla mielellä miehet, sillä minulla on se usko Jumalaan, että niin käy kuin minulle on puhuttu."

      Viimein, kun oli jo 14. yö jona laiva ajelehti Adrianmerellä, alkoi näkyä toivoa! Paniikinomaisessa pelossa laivan perämiehet yrittivät pelastaa "nahkansa" ja paeta, mutta Paavali otti ohjat käsiinsä.  "Te olette jo neljättätoista päivää odottaneet ja olleet syömättä, ettekä ole mitään ravintoa ottaneet. Sentähden minä kehotan teitä nauttimaan ruokaa sillä se on tarpeen pelastuaksemme, sillä ei yhdeltäkään teistä ole hiuskarvaakaan päästä katoava." (Apt 27:33)

       He pelastuivat. Kaikki, 276 henkeä. Toisinkin olisi voinut käydä? Kaikki olisivat voineet hukkua? Mutta - koska laivamatkan ylikapteenina toimi itse Elävä Jumala, enkeleineen, ja koska Paavalin oli määrä vielä tehdä Jumalan tehtäviä.... Jumalan armo laskeutui tilanteeseen.

      Jumala on armollinen ja antaa anteeksi ihmisten ylimielisyydenkin, ylpeyden. Hän rakastaa ihmisiä.  - Niin paljon, että Hän antoi Ainokaisen Poikansa ettei yksikään joka Häneen uskoo, hukkuisi! (Johannes 3:16) Pahinta on, jos kadottaa sielunsa ikuiseen tuhoon! 

********************************************************************************************************* Osa Osa 2   (18.11.2007) Matt 15:21-28

SITKEÄ USKO

Lapsi oli kauhean sairas. Hän käyttäytyi oudosti, jopa raivoisasti ja hallitsemattomasti. Sen ajan lääketieteen mukaan "riivaajat" piinasivat lasta, mikä ei toki ole poissuljettu status sekään?  Äiti kärsi lapsen kanssa, niinkuin se usein tapahtuu. Äiti ja lapsi ovat aikanaan symbioosissa; yhteys on niin syvä ja dynaaminen, että tuonkin kauden perästä äidit "tuntevat usein luissaan ja ytimissään" lastensa vaivat. Sanovatkin: - voi kunpa voisin ottaa sinulta lapseni tuon kaiken kärsittäväkseni...

       Kukaan eikä mikään ollut voinut auttaa tuota lasta, eikä keventää äidin taakkaa. Mutta äiti oli kuullut juutalaisten Opettajasta Jeesuksesta, ja kuinka tämä oli sairaitakin parantanut. Kun Jeesus nyt oleili hänen kotiseudullaan Tyyrossa, äiti sai sydämeensä uskon, että Jeesus voisi auttaa! Hän tuli esiin tuskansa kanssa

 -  Herra, Daavidin poika, armahda minua! Riivaaja vaivaa kauheasti minun tytärtäni!

     Mutta? Jeesus oli kuin kuuro; ei vastannut sanaakaan. Mikä outo kohtelu? Äidin tuska ja hätä eivät kuitenkaan hellittäneet. Niinpä hän alkoi purkaa tuskaansa Jeesuksen oppilaille. Nämä rukoilivat Jeesusta, että tämä auttaisi äitiä. Heidän tuli inhimillinen sääli, he eivät ymmärtäneet, miksi Mestari käyttäytyi niin kylmäkiskoisesti kärsivää äitiä kohtaan? (Matteus 15:21-28) Päästä hänet menemään, sillä hän huutaa meidän jälkeemme. Vain tyly vastaus:   Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö.

       Mutta koska äidin tuska oli pohjaton, ei hän voinut ajatella itseään, hän kerjäsi apua, hän kumartui ja sanoi: auta minua Herra, auta minua!   Taas tyly vastaus lisää:  Ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille.

        Jeesus alkoi kategorioida ihmisiä? Eikö hädässä huutava äiti ollut "ihminen"? Siltä näytti? Ensin Jeesus sanoo israelilaisista, että he ovat "lampaita.... naista hän leimaa koiranpenikaksi! Tämäkin vielä? Eikö tuskassa ja hädässä ollut tarpeeksi? Vieläkö piti kokea ihmisarvon romuttaminen? Mutta unohtaen oman tuskansa, ihmisarvonsa loukkauksenkin, äiti jatkoi:   -   

-    Niin Herra, mutta syöväthän penikatkin niitä muruja jotka heidän herrainsa pöydältä putoavat!

      Hän ei siis hellittänyt. Hän oli profiloinut Jeesuksen. Hänellä oli syntynyt usko, sellainen joka "vuoriakin" siirtää. Sellainen usko ei hellitä, ei pakene. Se ei anna minkään iskujen ja nöyryytystenkään sammuttaa tulta. Se puskee läpi kaiken! Uskosta tulee sitkeä.   

      Ja oli myös toisin päin? Jeesus oli nähnyt äidin uskon. Hän ei aikonut olla vastaamatta. Hän koetteli uskoa, sillä todellinen usko kestää koetukset. Tavat ja tyyli, joilla Jeesus naisen uskoa testasi vaikuttavat meistä kovin brutaaleilta? Mutta ei Jeesus virheitä tehnyt! Äiti ei siis hellittänyt. Hän katsoi Jeesusta silmillä, joista kärsimys tulvi esiin, - kärsimys mutta myös luja luottamus! Ja silloin tapahtui käänne.  

-    Oi vaimo, suuri on sinun uskosi, tapahtukoon sinulle niinkuin tahdot! Ja hänen tyttärensä oli siitä hetkestä terve. Mikä helpotus, mikä ilo! Murheen yö vaihtui päiväksi.

"Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy." "Jumala palkitsee ne, jotka Häntä etsivät." Heb 11:1,6

 ***********************************************************************************  Osa 3   (20.11.2007) Apt 10.luku

JUMALA MUISTAA...

 Hän oli roomalainen upseeri, ns. italialaisessa joukko-osastossa. Sen lisäksi että hän oli jämäkkä mies (niinkuin sotilasuralla tulee olla) hän oli hyväsydäminen ja inhimillinen ihminen. Hän antoi paljon avustuksia kansalle. Köyhille, kuinkas muuten? Sen lisäksi hän rukoili jatkuvasti Jumalaa ja eli moitteetonta elämää. (Apostolien teot 10. luku)

      Mikä yhdistelmä erilaisia puolia? Mies, sotilas, hyväsydäminen, Jumalaa rukoileva, köyhien diakoniaa harrastava. (Kelpaisi malliksi nykyajan ahneille, kovasydämisille vallankäyttäjille...) Miehen nimi oli Kornelius. Hän, samoin kuin hänen koko perheensä oli arvostusta ja kunnioitusta nauttivaa väkeä.

      Ei ole mikään jokapäiväinen asia, että sotilas, poliisi, tuomari, poliitikko, tai muuten valtaa käyttävä henkilö olisi inhimillinen, hyväsydäminen, moitteeton? Onhan niin, että tiettyihin ammatteihin hakeudutaan nimenomaan vallanhimon (piilevänkin) motiivilla. Vallankäytössä sydän helposti kovettuu, jopa patologiselle taikka muuten mielivaltaiselle tasolle. Inhimillisyys kuoleutuu. Korneliuksen oli onnistunut yhdistää sotilaan ammatti ja inhimillisen ihmisen taso.

      Eikä tässä vielä kaikki? Ei sovi lainkaan epäillä, etteikö Kornelius olisi ollut totinen mies olemukseltaan! Ja silti hän "näki näyn"! Keskellä kirkasta päivää. Hän näki enkelin. Eikä tämä ollut mikään mykkä, kaunis kuva, vaan tämä puhui:
  -   Kornelius! Sinun rukouksesi ja almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä....

 

 Jumala muistaa. Jumalalla on muistikirja. Jokaisen ihmisen elämästä. Hän on oikeudenmukainen. Positiivista on, että Hän muistaa hyvät teot ja asiat. Negatiivista on, että Hän muistaa pahat teot ja asiat. Nyt Jumala muisti Korneliuksen hyvät työt, köyhien avustamisen, miehen vilpittömyyden.  Jumala tahtoi puolestaan antaa hyviä asioita. Hän lahjoitti kaikkein parasta, mitä Jumalalla oli ja on. Ikuisen pelastuksen Korneliukselle, tämän perheelle ja ystäville. Ja sen lisäksi vielä Pyhän Hengen armolahjoja!

     Näiden ihmeellisten asioiden asiamieheksi oli Jumala valinnut apostoli Pietarin. Juutalaisen tradition ja Pietarin oman rajoittuneisuuden viitekehyksen vuoksi Pietarin konseptit menivät aivan sekaisin! Hän oli kategorioinut ihmiset "pyhiin" ja "pahoihin" - eikä roomalainen upseeri kuulunut niihin, joille Jumalan lahjat sopisivat?  Mutta  Jumala yllätti. Kaava meni sekaisin. Korneliusta ja tämän perhettä ei ehditty edes kastaa Herran Jeesuksen nimeen, ja nämä olivat jo täynnä Pyhän Hengen lahjoja! Apostoli Pietari tilittää tuntojaan:

"Minulle on Jumala osoittanut, etten saa sanoa ketään epäpyhäksi enkä saastaiseksi. Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön. Vaan että jokaisessa kansassa se, joka Häntä pelkää ja tekee vanhurskauden on hänelle otollinen. Jokainen joka uskoo, saa synnit anteeksi Hänen nimensä kautta."

      Kornelius oli otollinen. Hän oli hyvä ihminen. Jumala muisti häntä. Silti, kukaan ei ole niin "hyvä" - että kelpaisi taivaaseen omien hyvien tekojensa ansiosta. Siksi Jumala muisti Korneliusta, lähetti Pietarin puhumaan ilosanomaa Jeesuksesta. Hän on kaikkien ihmisten Vapahtaja! Jokainen, joka Häneen uskoo, saa lahjaksi Ikuisen Elämän. Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä eikä kukaan pääse Jumalan Pyhään taivaaseen muutoin kuin Jeesuksen armon kautta. Ihmiset ovat tässä Jumalan edessä tasa-arvoisia. Jumala armahtaa jokaista joka kääntyy Hänen puoleensa.

       Jumala muistaa. Hyvät teot, pahat. Hän muistaa miten meitä on rikottu, kohdeltu väärin. Hän näkee haavamme, Hän näkee surumme. Hän muistaa elämämme repivät tilanteet. Hän näkee kysyvän sydämen. Hän tulee ja puhuu. Hänestä tulvii valo ja rakkaus. Hän ymmärtää silloinkin, kun kukaan ihminen ei ymmärrä. Hänen edessään voi nyyhkyttää surunsa. Hän kuivaa kyynelet. Juuri nyt.

********************************************************************************************************  Osa 4  (23.11.2007) Luuk 19:1-10

RIKAS ETSII ONNEA

Hänellä oli paljon millä "mällätä". Omaisuutta ja rahaa, sekä varallisuuden mukanaan tuomia  asioita. Kavereita, kutsuja, kekkereitä, gourmet-aterioita, viljalti viiniä... Kaikkea mitä ihminen unelmissaan toivoo, ja mitä rahalla saa! Onnea ei kuitenkaan saa välttämättä suurellakaan rahalla. Ei sellaista sisältöä elämään että voisi olla tyytyväinen. Näin se usein on. Raha ei tuokaan onnea. Päinvastoin! Raha, rahan himo ei anna rauhaa. Sitten on hätä ja huoli varallisuuden ja omaisuuden säilymisestä, kasvamisesta.   Näin lienee ollut myös tämän miehen elämässä. Hän oli Sakkeus. Nimittäin jos on todella tyytyväinen rahan suomaan "onneen" ei lähde etsimään onnea jonkun arveluttavassa maineessa olevan lahkosaarnaajan piireistä! Näin kuitenkin teki Sakkeus. (Luukas 19. luku, jakeet 1-10)

     Kuullessaan että Jeesus kulkisi tiettynä aikana tietyn  paikan ohitse, Sakkeus kiipesi tarkkailuasemiin tuuhean metsäviikunapuun oksistoon. Nähdäkseen  Jeesuksen. Mutta uteliaisuuteen liittyi muutakin.

      Häntä vaivasi kalvava omatunto. Hiljaisina hetkinään hän tunsi omantunnon syytökset. Hän oli ollut vilpillinen tullimiehen ammatissa. Ottanut liikamaksua köyhiltä. Ottanut lahjuksia ja pimeää tuloa rikkailta.  Rikkaus ja prameus oli siis petollisin tavoin koottu. Eikä hän rahanhimolleen mitään voinut. Raha oli kuin huumetta. Sitä piti saada lisää. Toleranssiraja nousi, niinkuin kaikissa addiktioissa. Ei ollut yön eikä päivän rauhaa. - Ja siinä hän nyt piileskeli viikunapuun lehvistössä. Mutta kun Jeesus kulki ohitse, hän pysähtyi ja alkoi puhua puussa lusmuilevalle miehelle:  -  Sakkeus, tule nopeasti alas!

      Sakkeus ei yllättynyt. Hän otti Jeesuksen vastaan iloiten! Kutsui hänet kotiinsa. Sakkeuksella oli hyvä sosiaalinenkin asema, hän oli ylempää ja hallitsevaa luokkaa.

     Juutalaiset nurisivat tekohurskauden tilassa:  - Syntisen miehen luokse Jeesus meni majailemaan. Kaikki näet tiesivät Sakkeuksen elämäntavat, ahneuden ja sen, miksi tämä oli rikastunut! Toki Jeesuskin tiesi. Hän tiesi muutakin; tiesi kaiken pohjia myöten. Hän tunsi Sakkeuksen sydämen, sen että tämä tahtoi parantua rikkauteen  liittyvistä synneistä ja siteistä. Parantava voima kosketti miestä.

     Sakkeus osoitti reilun miehen mallia. Hän astui esiin ja puhui: -  Katso, puolet omaisuudestani minä annan köyhille, ja jos joltakulta olen jotakin petoksella ottanut niin annan sen nelinkertaisesti takaisin!

      Kaikki olivat iloisia! Sakkeus itse tunsi niinkuin kivi olisi pudonnut sydämeltä! Omatunto ei enää kolkuttanut. Ahneuden kiristyslanka oli katkennut. Ja kun se ihme tapahtui, hän ei pihistellyt! Lupasi puolet omaisuudestaan köyhille, ja  nelinkertaisesti niille joilta oli vilpillä ja petoksella nyhtänyt liikaa maksuja. Se on 400 % 

    Jeesus myös oli iloinen. Rikkauden ja ahneuden viettelyksen vanki oli tullut vapaaksi! Sakkeus sai sen onnen jota ei koskaan rahalla saa. Syntien anteeksiantamuksen lahjan. Onni oli tullut ostamatta. Ja iloon liittyivät ne kaikki ihmiset, joille hän iloa anteliaisuudellaan nyt tuotti! Ilo oli laajaa, se oli onnea!

********************************************************************************************************  Osa Osa 5   (30.11.2007) Luuk 13:34, 19:41-42

TAIVAS ITKEE?

Itkeekö Jumala? Jeesus Jumalan Poika on Jumalan kasvot kääntyneenä ihmiskuntaan päin.

"Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän" - sanoi Jeesus Filippukselle. ( Joh 14:8-9)

Ja Jeesus itki...

"Ja kun hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi: Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä mikä rauhaasi sopii. Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu."  "Jerusalem, Jerusalem, sinä joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt. Kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle. Mutta te ette ole tahtoneet."  (Luukas 13:34, 19:41-42)

      Kerrotaan, että erään maatalon pihapiirissä syttyi tulipalo. Koska oli paahtava hellepäivä, tuli levisi nopeasti. Pihapiirin rakennukset muodostivat suljetun sisäpihan, jossa kanat ja ankat tepastelivat. Nyt ne joutuivat paniikkiin, tulen ja savun keskellä. Tunnetusti niiden lentokyky on huono, joten pakoon ne eivät päässeet. Pienet kananpojat, keltaiset tiput olivat niinikään poissa tolaltaan ja etsivät turvaa. Emokana kuuli pienten poikastensa piipityksen. Se kutsui niitä äänellään luokseen. Äänen kuullessaan ne taapersivat emonsa luokse, ja tämä kätki poikasensa siipiensä alle suojaan.  Tuli saavutti kuitenkin pian joka kolkan pihapiirissä. Kanaemon ei onnistunut itse päästä suojaan, mutta myöskään sen vaisto ei sallinut jättää pieniä poikasiaan uhan edessä. Lopuksi tuli tarttui kanan höyheniin, ja jo tätä ennen se oli pökertynyt savusta.

     Kun onnettomuus oli ohitse ja palopesäkkeitä sammuteltiin, joku potkaisi savuavaa nokista möykkyä pihamaalla. Sen alta lähti viipottamaan pieniä keltaisia tipuja, jotka piipittivät kimeällä äänellä ja säntäilivät sinne tänne hädissään. Eläviä tipuja? Tulen ja savun seasta? Miten se oli mahdollista? Katsottiin tarkemmin. Musta palanut möykky oli kuollut kanaemo. Vaaran uhatessa sen suojeluvaisto oli herännyt. Se kutsui ja kokosi poikasensa siipiensä alle. Hän kuoli siinä itse, mutta poikaset saivat säilyttää elämänsä. Ne olivat hengissä.

      Jumalan rakkaus on suuri. Luomakunnassa kanaemo kuvastaa siitä jotakin. Kun se kuuli taikka kuulee poikastensa avuttomat piipitykset, se on valmis suojaamaan niitä. Kanaemon suojeluvaisto kertoo Jumalan rakkaudesta. Se kutsuu äänellään suojaansa.

"Sillä niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi Ainokaisen poikansa, ettei yksikään joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan että hänellä olisi iankaikkinen elämä."

( Johannes 3:16)

     Jeesus tuli. Hän eli vanhurskaan ja pyhän elämän. Hän otti Puolustajan tehtävän. Hän kuoli ristillä syyttömästi tuomittuna. Hän otti päälleen Jumalan vihan, vihan, joka paloi ja aina palaa syntiä ja laittomuutta vastaan. Se palaa kuin tuli. Tuomion tuli. Jeesus antoi henkensä,  syyllisten ja tuomittujen ihmisten edestä. Hän levitti kätensä ristiinnaulittaviksi. Niinkuin kanaemo levittää siipensä poikastensa suojaksi.... Niin Hän tahtoisi edelleenkin. Hän tahtoisi ojentaa naulojen lävistämät Kätensä ihmisten suojaksi. Hän tahtoisi pelastaa, auttaa. Mutta tahtovatko ihmiset?

    Jeesus itki etukäteen - kansansa kohtaloa. Taivas itki. Itkeekö taivas nyt  etukäteen, Suomen kansan kohtaloa? Kyllä. Se, joka kuulee Jumalan surun, itkee Hänen kanssaan. Sillä kuitenkin kaikki ihmiset ovat Jumalalle rakkaita. Hänelle kaikki ovat samanarvoisia. Kaikista maksettiin sama hinta. Syytön, viaton Jumalan Poika kuoli ristillä, jotta kukaan ei tuhoutuisi. Lopullisesti.

 *******************************************************************************************************O Osa 6   (8.12.2007) Matt 4:12-16

 VALO LOISTAA PIMEYTEEN...

"Mutta kun Jeesus kuuli, että Johannes oli pantu vankeuteen, poistui Hän Galileaan."

 "Kansa joka pimeydessä istui, näki suuren valkeuden. Ja jotka istuivat kuoleman maassa ja varjossa niille koitti valkeus." ( Matteus 4:12-16)
"... on puhuttu profeetta Jesajan kautta:  Katso minun palvelijani - - - minä panen Henkeni häneen ja hän on saattava oikeuden sanomaa pakanoille. Ei hän riitele eikä huuda, ei hänen ääntänsä kuule kukaan kaduilla. Särjettyä ruokoa hän ei muserra, suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon. Ja hänen nimeensä pakanat panevat toivonsa." (Matteus 12:17-20)

      Jos sydämesi on toivottomuudesta synkkä ja pimeä, etkä tiedä mitä tekisit, minne menisit, kuka kuuntelisi tuskaasi ja ahdistustasi, Sinulle juuri Sinulle!  ovat nuo kirjoitetut sanat. Valo loistaa Sinun pimeyteesi, suruusi, umpikujaasi. Se valo on Jumalan hyvyys ja rakkaus kääntyneenä luoksesi. Hän etsii Sinua. Hän yrittää sanoa, että olet Hänelle rakas ja tärkeä ihminen. Olet samanarvoinen kuin kuka hyvänsä Hänen Luoduistaan. Hänellä ei ole luokituksia, Hänelle ihmiset ovat yhdenvertaisia. Hän on ainoa, jonka hallussa on todellinen "oikeus", ja Hän sen aikanaan toimittaa.

     Jos olet kuin kituvasti palava kynttilänsydän - liekki joka on vähällä sammua kohtalon tuulten tuiskeessa, elämäsi on tyyliä "ollakko vai eikö olla" ---- juuri Sinulle kuuluu se kaikki, mitä varten Jeesus tuli maailmaan. Syntyi tallin seimessä ihmiseksi. Eli ja kärsi ihmisten elämän osan, voidakseen olla Vapahtaja, Auttaja ja Ystävä ihmisille.  Hän ymmärtää, Hän välittää. Hän loistaa kuin aurinko pimeän yön perästä. Hänen valonsa aloittaa uuden päivän, uuden ajan elämääsi. Monet miljoonat ihmiset ovat tämän todeksi kokeneet. Minäkin, vuonna 1972.

Tämän pitkän ajan Jumalan rakkaus on nostanut, kantanut, valona loistanut kaikkien hirvittävienkin kärsimysten ja kaaosten keskellä. Hänen rakkautensa on lohduttanut, tukenut, kuivannut kyyneleeni. Hän on ollut lähelläni.. Kun kovien kohtaloiden iskut ovat murskanneet lähes kaikki inhimillisen elämän ainekset, niin että olen ns. "hometalon velkavanki" - lopun ikääni. Olen kuin yhteiskunnan kaatopaikalle ajettu kulkukoira: - täysi nolla yhteiskunnan ekonomisissa kategorioissa! Silti, minä elän! Minä jaksan. Minä toivon, koska minä uskon! Ja usko on sitä Elämää, jota mikään ei voi tuhota. Se asuu sisällisesti meissä. Ikuinen Jumalan valtakunta: - sen voima, sen energia. Se on totta ja konkreettista tasoa.

     Hyvä lähimmäinen. Sinulle loistaa valo. Avaa sydämesi ja sano: Tule Jeesus, joulun Vapahtaja sydämeeni asumaan! Puhdista se kaikesta pimeydestä ja synnistä. Tule asumaan koko elämääni, kaikkeen! Korjaa rikki mennyt, paranna maailman iskemät haavat....

      Ja Hän tahtoo tulla. Hän antaa ilon jota et ikinä olisi voinut ymmärtää. Hän antaa syvän rauhan jossa pelko; pelot katoavat. Hän antaa voiman, jossa voimassa jaksat. Jaksat silloinkin kun elämäsi on kuin maahan tallattu ja murskattu ruohonkorsi. Minä tiedän tämän, että se on totta, ja siksi juuri nyt rukoilen- että taivas lahjoittaa Sinulle parhaimman joululahjansa! Ja uskon sen todeksi --- että valo loistaa Sinulle!

********************************************************************************************************** Osa Osa 7  (19.1.2010) Matt 20. luku

Viimeisen tunnin työväki!

Katsellessamme aikamme tapahtumia, Raamatun antamien merkkien viitekehyksessä, voimme ymmärtää, että elämme ns. lopunaikojen hetkissä. Tunnen Jumalan kehotusta kirjoittaa tähän liittyen aiheesta, jonka tunnemme Herramme Jeesuksen opetuksista ilmiönä: yhdennentoista hetken työmiehet!

     Tuohon maailmanaikaan ns. ”työvoimatoimisto” oli sellainen, että työttömät (yleensä miehet) kokoontuivat vaikkapa johonkin torin kulmaan. Aamuisin. He toimivat päiväpalkkalaisina. Joku teki peltotyötä, joku osasi rakentamistyötä, jne. Apua tarvitsevat palkkasivat tästä joutilaasta porukasta työväkeä.

     Päivä jaettiin 12 tuntiin. Se alkoi aamukuudelta. Tunteja sanottiin ”hetkiksi”. Joidenkin onnistui tulla palkatuksi aamutunteina. Toiset seisoivat ja norkoilivat, eivätkä toki kaikki saaneet työtä. Jonakin sesonkiaikana (kuten elonkorjuu, kylvötyöt, viininkorjuu, jne.) taas oli pulaa työväestä.

     Tähän aikansa ilmiöön viitaten Jeesus puhui elonkorjuun työmiehistä. Matteus 20. luku. Hän kertoi vertauksellaan, kuinka palvelijoita kutsuttiin töihin ”kolmannella” tunnilla, klo 9 aikaan aamulla. Ja vielä kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan ( klo 12 ja klo 15). Mutta vielä viimeisellä tunnilla, n klo 17 aikaan oli joutilasta väkeä. Ja, aikaa oli enää vähän, sillä pimeys laskeutuu noilla seuduin klo 18-19 maissa. Sellaisia valaistuskeinoja ei ollut kehitelty, jotta pimeänä aikana saattaisi ulkotöitä tehdä?

      Mitä tästä kaikesta? Armotalouskauden ajanjaksot ovat edenneet siihen, että on tullut aika, jolloin Jeesus kutsuu viimeisen tunnin työntekijöitä! ”Yhdennentoista hetken” väkeä, niinkuin perinteisesti on puhuttu. Olemme hetkissä, joissa tulee muistaa nämä Herran sanat:

”Niin kauan kuin päivä on, tulee meidän tehdä hän tekojansa, joka on minut lähettänyt. Tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä.” (Joh 9:4).

      On paljon ”joutilasta” väkeä, jota kukaan ei ole palkannut Herramme elopelloille. Ja kuitenkin, elo on kypsynyt korjattavaksi. Sinä ystävä, sisar ja veli – joka tunnet että olet joutilas - kuin joutoväkeä - Herramme on kohdallasi ja kysyy. Hänellä on täydellinen aivoitus ja täydelliset mahdollisuudet antaa tehtäviä jokaiselle. Kaikkia erilaisia ihmisiä tarvitaan Hänen valtakuntansa eri tehtävissä. Hänen hengellinen organisaationsa toimii kaikkien eri osien kokonaisuutena. 1. Kor 12. luku. Ja, vastaavasti - toiminta käsii, jos joku osa on jumissa, toimimaton!

     Ymmärrän tämän maan tilanteesta, että ”elonkorjuun määräviikot” ovat edessä. Yleensä korjuuaika ei kestä pitkään? Kun sato on kypsä korjattavaksi, on talkooaika! Ja tässä edessämme olevassa ajassa Herra tarvitsee kaikkia! Rohkaistu siis kysymään omaa osuuttasi! Ja rohkaistu Herran voimassa ja viisaudessa tekemään palveluksia! Hän johdattaa kun kuljemme rukoillen; avaa ja sulkee. Olkaamme valmiit, valmiudessa, jotta Hänen kalliisti lunastamat ihmiset löytäisivät ikuisen pelastuksen lahjan! Efe 6:10-18, Matt 13:44- 47.

_____________________________________________________